Tovi on taas vierähtänyt edellisestä blogikirjoituksesta ja Pariisin syksy on jo vaihtumassa kevääksi. Nyt tosin on melkoisen kylmä ja lämpimämpiin ilmastoihin tottuneet kaverit on ihmetelleet kun hengitys höyryää!
Tekemistä täällä tuntuu riittävän ja arki rullailee sen verta mukavasti, että Suomea ei ehdi juuri ikävöimään. Joululomalla sain kuitenkin nauttia parin viikon ajan Suomen taianomaisesta talvesta. Kahdessa viikossa ehti nähdä ihania ystäviä, pulkkailla, luistella, kiipeillä, pulahtaa avantoon, saunoa monesti, ihmetellä Helsingin yötä ja syödä monta kiloa joulukinkkua ja ruisleipää. Kuitenkin jo loman puolessa välissä alkoi Pariisiin paluu kutkuttelemaan ja vaihtokavereita tulla jo ikävä.
Siispä oli mitä mahtavinta palata Pariisin arkeen: raahautua joka aamu luennolle nuokkumaan, lounaalla pistellä poskeensa karitsan paistia parin euron hintaan, juoda sitä samaa automaatticapuccinoa matkalla takaisin kouluun kirjastoon lukemaan (lue: feisbuukkaamaan), hilpaista hiphoptunnin kautta kotia jotta voi suunnata naapuriasuntolan etkojen jälkeen Pariisin yöhön, vaikkapa pyöräillen.
Joulun jälkeen oon asustellut täällä opiskelijakampuksella, eli Cité Internationale Universitaire de Parisissa. Mulla on täällä asuntolahuone jossa on oma suihku, mutta keittiö ja vessat jaetaan 7 muun kanssa. Kampus on Pariisin eteläreunalla ja täällä ei ole yhtään koulua, vaan eri maiden, säätiöiden ja koulujen asuntoloita. Täällä asustaa noin 5 700 opiskelijaa ja tutkijaa, joista suunnilleen puolet on ulkomaalaisia. Kampus on vehreä, vanhojen talojen muodostama viehättävä alue, josta lyötyy lähes kaikki mahdolliset palvelut postista kirjastoon, uima-altaasta teatteriin ja ravintolaan. Ratikka kulkee lähes oven edestä koululle ja vieressä on puisto, jossa voi kirmata lenkkiä, vihdoin muuallakin kuin autojen ja ihmisten seassa. Ja mikä parasta: suuri osa mun kavereista asustaa myös täällä.
Vanhasta kämpästä jäin kuitenkin ( kunnollisen keittiön ja täydemmän jääkaapin lisäksi) kaipaamaan kämppiksiä. Nyt ei ole oikein ketään suomalaisia, kenen kanssa olisin päivittäin tekemisissä ja välillä vastaan tulee asioita joita kukaan muu ei tunnu ymmärtävän. Toisaalta on ihanaa kun nyt on vaan aina pakko selvitä ranskan kielellä, ei muu auta!
